Hallitusneuvottelujen maahanmuutoryhmää vetäneen Juho Eerolan (ps.) mielestä kansanedustaja Olli Immosen (ps.) monikulttuurisuutta vastaan hyökännyt Facebook-päivitys oli sanavalinnoiltaan harkitsematon.
Immonen kirjoitti viikonloppuna Facebook-sivuilleen sotaisan tekstin, jossa hän kertoi muun muassa unelmoivansa vahvasta ja yhtenäisestä kansakunnasta, joka voittaa "painajaisen, jota kutsutaan monikulttuurisuudeksi".
Eerolan mielestä Olli Immosen ajatukset voivat sinänsä sisältää "relevantteja seikkoja", mutta tyylilaji, jota Immonen Facebook-päivityksessään käytti, oli liian kärkevä.
– On se kieltämättä ihan mahdottoman vahvaa retoriikkaa. Ei se käy tähän asiaan ainakaan tänä päivänä. Olen itsekin arvostellut monikulttuurisuutta ja siihen liittyviä asioita, mutta pitää olla hyvin sensitiivinen siinä, millaisia sanavalintoja käyttää.
Eerolan mielestä Immos-kohu kertoo kuitenkin myös suomalaisesta keskusteluilmapiiristä ja siitä, miten hankalaa suomessa on käydä maahanmuuttokeskustelua.
– Googletin suomalaisten poliitiikkojen kannanottoja, ja siellä on retoriikassa taisteltu esimerkiksi tasa-arvon puolesta ja nuorisotyöttömyyttä vastaan. Mitä tahansa muuta asiaa vastaan tai sen puolesta saa Suomessa taistella ja käydä sotaa, mutta jos aiheena on monikulttuurisuus, niin sitä saa korkeintaan arvostella, Juho Eerola sanoo.
Eerolan mukaan harkitsemattomat sanavalinnat saattavat johtaa siihen, että "hyväkin asia" hukkuu ja kannanotot kääntyvät itseään vastaan. Hän ei kuitenkaan usko, että Immos-kohusta on perussuomalaisille pitkäaikaista haittaa.
– Kun olen kiertänyt kenttää, niin ei siellä mitenkään rakasteta monikulttuurisuutta. Osa kannattajista voi olla tästä hyvin tyytyväisiä. En usko, että tällä pidemmän päälle on meidän kannatukseen vaikutusta.
Eerola kuitenkin korostaa, että ei itse olisi julkaissut vastaavaa kannanottoa. Immos-kohu on Eerolan mukaan perussuomalaisille kiusallinen.
– Ainakaan se ei helpota meidän hallitustyöskentelyä mitenkään. Ja kyllä minua säälittää, että ulkoministeri Timo Soini joutuu tätäkin jälleen kerran tuolla pitkin maailmaa selittelemään, että mistä on tässä kysymys.
Mäkelä: Ylimitoitettu kohu
Perussuomalaisten lappeenrantalainen kansanedustaja Jani Mäkelä pitää kansanedustaja Olli Immosen Facebook-päivityksestä noussutta kohua ylimitoitettuna.
Mäkelän mielestä Immosen ilmoitustapa ja ajoitus olivat radikaaleja, mutta hän kehottaa ihmisiä laittamaan jäitä hattuun. Mäkelä suhtautuu myös itse kriittisesti maahanmuuttoon.
– Perussuomalaisten ohjelma on kirjoitetusti kriittinen monikulttuurisuutta kohtaan ja itsekin näen hallitsemattomassa maahanmuutossa ja hallitsemattomassa monikulttuurisuudessa negatiivisia piirteitä, Mäkelä sanoo.