Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk.) esittämä kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on vajaassa viikossa kerännyt yli 28 000 ääntä. Aloitteessa ei Väyrysen mukaan ole kuitenkaan kyse siitä, että Suomessa hylättäisiin euro täysin.

– Eurojen rinnalla ryhdyttäisiin käyttämään kansallista valuuttaa. Laajemmassa ratkaisussa euroalueen kaikki jäsenmaat ottaisivat käyttöön kansalliset valuutat. Järjestelmään saataisiin joustavuutta ja euro voitaisiin pelastaa, Väyrynen sanoo Ykkösaamun haastattelussa.

Aloitteen käsittely eduskunnassa vaatii vähintään 50 000 allekirjoitusta. Tässä vaiheessa vaikuttaa hyvin todennäköiseltä, että määrä tulee täyteen. Väyrynen toivoo, että aloite synnyttää poliittista keskustelua ja herättelee puolueita.

– Suomi on kärsinyt siitä, että se on ainoana Pohjoismaana mukana euroalueessa. Euroalueella ollaan kasvattamassa taloudellista yhteistyötä ja pyritään luomaan vahvat ylikansalliset instituutiot. Viimeksi presidentti Hollande on esittänyt, että euroalueelle tarvitaan oma budjetti, hallitus ja parlamentti.

Haasteena devalvaatio

Ykkösaamun keskusteluun osallistunut RKP:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Carl Haglund ei ole Väyrysen ehdotuksesta innoissaan.

– Olen koulutukseltani taloustieteilijä enkä voi oikein ymmärtää, mitä hyötyä rinnakkaisvaluutasta olisi. On muistettava, että Suomelle on ollut paljon hyötyä eurosta. Yritysten näkemyksen mukaan euro on ollut Suomelle positiivinen asia, Haglund sanoo.

Haglundin mukaan Väyrysen ajamassa mallissa haasteena on vahva deflaatio, joka polkisi suomalaisten palkkoja ja ostovoimaa. Haglund ei myöskään usko, että Ruotsin Suomea vahvempi taloustilanne johtuisi omasta valuutasta.

Kansanedustaja Simon Elo (ps.) kertoo, että eurokriittisyydellä profiloituneilla Perussuomalaisilla ei ole virallista näkemystä aloitteesta. Hän näkee euron tulevaisuudessa joko kansalliseen valuuttaan siirtymisen tai tulonsiirtounionin.

– Se on pitkälti itsepetosta jos sanoo kyllä eurolle, mutta ei liittovaltiolle, Elo sanoo.