Mistä on kyse?
Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko ottaa etäisyyttä europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk.) tekemään kansalaisaloitteeseen, jonka mukaan Suomen eurojäsenyydestä tulisi järjestää kansanäänestys.
– Tämä aloite on kansalainen Paavo Väyrysen tekemä. Se ei ole keskustan aloite, ja puolueella ei aloitteeseen ole kantaa, Saarikko sanoo.
Saarikko sanoo, että vaikka keskusta alkujaan suhtautui kriittisesti euroon liittymiseen, puolue on kuitenkin Suomen eurojäsenyyden aikana halunnut tukea yhteisvaluuttaa.
Saarikko kuvailee Väyrysen aloitetta "ruohonjuuridemokratiaksi". Hän sanoo, ettei ole keskustellut aloitteesta Väyrysen kanssa.
– Pidän hyvin arvokkaana sitä, että kansalaisaloitteiden kautta voidaan käydä yhteiskunnallista keskustelua erilaisista aiheista, ja ei ole mikään ihme, että tänä kesänä se kytkeytyy Kreikan uutisten kautta euroon, Saarikko sanoo.