Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on tehnyt EU-komissiolle kysymyksen euroalueen kriisin ratkaisemisesta.
Väyrynen esittää siirtymistä yhtenäisvaluutasta järjestelmään, jossa yhteiseen valuutan rinnalla kaikilla jäsenmailla olisi myös oma kansallinen valuuttansa.
Kriisin perimmäinen syy on Väyrysen mukaan siinä, että yhtenäisvaluuttaan kuuluu liian erilaisia kansantalouksia.
Lisäksi Väyrysen mukaan euroalueen tilanne vain huononisi, mikäli toteutettaisiin komission äskettäin julkaiseman niin sanotun viiden puheenjohtajan raportin esittämät toimenpiteet.
Raportissa ehdotetaan jäsenmaiden taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja ylikansallisen päätöksenteon vahvistamista.
Väyrynen kertoo komissiolle tekemästä kysymyksestä verkkosivullaan.
Väyrynen on tehnyt myös kansalaisaloitteen Suomen euroaluejäsenyyttä koskevan kansanäänestyksen järjestämisestä.
Kansalaisaloite.fi -palvelussa se on saanut kokoon maanantain puoleenpäivään mennessä jo lähes puolet eduskuntakäsittelyyn vaadituista 50 000 allekirjoituksesta.