Kreikan sunnuntainen kansanäänestys vaikuttaa suomalaispoliitikoiden lomailuun monin tavoin. Jo maanantaina hallituksen EU-ministerivaliokunta saa asiantuntijaselvityksen Kreikan tilanteesta.

Tiistaiaamuna valiokunta kokoontuu uudelleen linjaamaan Suomen kantoja sekä euroryhmän ylimääräiseen tapaamiseen että EU:n päämiesten niin ikään ylimääräiseen huippukokoukseen. Kummatkin järjestetään tiistaina Brysselissä.

Myös eduskunnan suuri valiokunta kokoontuu tiistaina iltapäivällä kuulemaan pääministerin selvityksen Kreikan tilanteesta ja evästämään tätä omalta osaltaan huippukokousta varten.

Suuren valiokunnan kokoontuminen eduskunnan istuntotauon aikana ei sinänsä ole tavatonta: valiokunta oli joka tapauksessa jo kutsuttu koolle ensi perjantaiksi.