Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan Euroopassa tullaan tulevaisuudessa näkemään kansanäänestyksiä EU:n tulevista laajentumisista, Britannian EU-jäsenyydestä sekä eurosta.

Stubbin mukaan huomisen Kreikan kansanäänestyksen varsinainen kysymys liittyy Euroopan keskuspankin, komission ja kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n esittämiin rakenteellisiin uudistuksiin kuten eläkkeisiin, veroihin ja työmarkkinoihin.

– Kreikan huominen äänestys on tärkeä. Sitä seuraamme mielenkiinnolla. Ensi viikolla varmaan kokoustamme lopputuloksen tiimoilta. Se vaikuuttaa yhteiseen eurovaluuttaan tavalla tai toisella, Stubb kirjoittaa.

Hän muistuttaa, että EU-kansanäänestykset ovat aina virstanpylväitä. Stubb listaa, että aiemmin keskeisimpiä kansanäänestyksiä on järjestetty EU-jäsenyyksistä, perussopimuksesta, eurosta.

Stubb ilmaisi näkemyksiään Facebookissa lauantaina.