Mistä on kyse?
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle on luovutettu suunnitelma Pohjois-Karjalan biotalouden kasvattamiseksi. Suunnitelmassa ehdotetaan 300 miljoonan euron investointia Pohjois-Karjalan biotalouteen, mikä johtaisi yli tuhanteen uuteen työpaikkaan maakunnassa.
Biotalous ja sen kehittäminen on niin hallituksen kuin Pohjois-Karjalankin kärkihanke.
– Suomen tavoite lähtee siitä, että kaikissa maakunnissa saadaan tekeminen käyntiin.
– Haluamme rohkaista toimimaan ja yrittämään niillä vahvuuksilla, joita eri puolilla on. Tämä koskee myös Pohjois-Karjalaa, Tiilikainen sanoo
Tiilikaiselle annetun kasvupaketi tavoitteena on myös tehdä Pohjois-Karjalasta maailman johtava metsämaakunta vuoteen 2025 mennessä.
Kasvupaketin Tiilikaiselle luvouttivat Farmari-maatalousnäyttelyn yhteydessä Joensuun kaupunki ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto.
– Joensuun metsä- ja bioenergiaosaaminen sekä biotaloustutkimus voisivat palvella Suomen ja Euroopan biotalouden harppausta eteenpäin. Täällä "biotalouden pilottialueella" uusia asioita voisi helposti testata ja viedä parhaaksi havaitut toimintatavat käytäntöön, maakuntajohtaja Pentti Hyttinen ja Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen kertovat yhteisessä tiedotteessaan.