Mahdollisia jatkotoimia mietitään sen jälkeen, kun Kreikan ensi sunnuntain kansanäänestyksen tulos on selvillä, kuvailee pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Sipilä ei usko, että tällä viikolla on sinänsä mitään uutta tiedossa Kreikan suhteen.
Kansa äänestää siitä, hyväksytäänkö Kreikan lainaohjelma vai ei. Kreikan pääministeri Alexis Tsipras on suositellut äänestämään ohjelmaa vastaan.
– Kreikka on kuitenkin edelleen euromaa. Tämä ei ole minun uskostani kiinni, Sipilä vastaa kysymykseen, uskooko hän Kreikan euroeroon.
Hänen mukaansa tilanne on jossain määrin odotettu.
– Teemme EU:ssa kaikkemme, jotta euroalueen vakaus säilyy, hän vakuuttaa.
Sipilä tyrmäsi EU:n talouskomissaarin Pierre Moscovicin aiemmin päivällä antaman lausunnon, että EU kutsuisi Kreikan uusiin neuvotteluihin.
Tavallisiin suomalaisiin Kreikan tilanne ei Sipilän mukaan vaikuta.
– On turha ennakoida tilannetta, Sipilä vastaa kuitenkin kysymykseen, saako Suomi rahansa Kreikasta.
Sipilä raportoi tänä aamuna suurelle valiokunnalle Eurooppa-neuvoston kokouksesta eli EU:n huippukokouksesta, joka järjestettiin viime torstaina ja perjantaina. Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) puolestaan kertoo valiokunnalle euroryhmän kokouksesta. Ryhmä oli koolla keskiviikosta lauantaihin.