Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) saapui alkuillasta Brysseliin euromaiden johtajien huippukokoukseen puimaan Kreikan lainaohjelman kohtaloa. Sipilä sanoi kuitenkin kokoukseen saapuessaan, ettei ollut nähnyt Kreikan jättämää esitystä velkojille.
– Sopimusta en ole nähnyt, joten en tiedä kuinka kaukana ollaan, Sipilä vastasi kysymykseen Kreikka-sovun mahdollisuudesta.
Tästä huolimatta Sipilä arvioi, että Kreikan ja lainoittajien välillä on tapahtunut lähentymistä. Kreikan takia koolle kutsuttua euromaiden huippukokousta hän ei pitänyt ratkaisevana.
– Ei tästä taida paljon hyötyä olla ellei jotain yllättävää tapahdu, Sipilä sanoi.
– Mutta ehkä tämäkin on tarpeellista.
Brysselissä aiemmin päivällä vieraillut valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) oli nähnyt Kreikan ehdotuksen, josta keskusteltiin euroryhmän ministerikokouksessa.
– Siellä on paljon yksityiskohtia, jotka liittyvät rakenteellisiin uudistuksiin, joissa on vielä työstämistä, Stubb luonnehti esitystä euroryhmän kokouksen jälkeen.
Stubbin mukaan huippukokouksen odotetaan luovan poliittista ilmapiiriä sille, että sopimus syntyy. Tavoitteena ei hänen mukaansa ollut alunperinkään käydä läpi ehdotusten yksityiskohtia.
Sipilä arvioi, että euromaiden johtajat joutuvat palaamaan Kreikan tilanteeseen loppuviikosta järjestettävän huippukokouksen yhteydessä.