Keskustan lappilainen kansanedustaja Markus Lohi vastaa lapiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttilan kritiikkiin päivähoidon säästöistä. Kurttilan mielestä subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen saattaa jopa olla ristiriidassa perustuslain kanssa.

Lohi viittaa YK:n lastenoikeuksien sopimukseen, jonka mukaan vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä.

Lisäksi sopimus velvoittaa valtiot takaamaan, että työssäkäyvien vanhempien lapsilla on oikeus hyödyntää heille tarkoitettuja lastenhoitopalveluita ja -laitoksia.

– Päivähoito-oikeuden rajaaminen kotona olevien vanhempien osalta on myös tästä näkökulmasta perusteltua. Pidän erikoisena, jos joudumme erikseen perustelemaan, että lapsen vanhemmat sopivat lastensa kasvattajiksi, Lohi kirjoittaa blogissaan.

Hallitus aikoo rajata kotona olevien vanhempien oikeutta viedä lapsensa päivähoitoon.