Elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) mukaan työntekijöiden osallistumista yritysten hallintoon voidaan lisätä ja muutosturvaa parantaa, mikäli palkansaajajärjestöt lähtevät mukaan hallituksen ajamaan yhteiskuntasopimukseen.

Rehn kertoo ehdotuksestaan perjantain Talouselämässä.

– Jos palkansaajajärjestöt ovat valmiita nostamaan pöydälle työaikaratkaisun ja paikallisen sopimisen kilpailukyvyn parantamiseksi, työnantajien pitäisi olla valmiita nostamaan pöydälle muutosturva ja henkilöstön osallistuminen Ruotsin ja Saksan esimerkkien mukaisesti, Rehn sanoo Talouselämälle.

Rehnin mukaan uudella myötämääräämis- tai osallistumislailla "korjattaisiin yksi poikkeama suomalaisessa työmarkkinajärjestelmässä".

Rehn vaatii työnantajilta lisää vastuunkantoa ja sanoo, että neuvotteluihin yhteiskuntasopimuksesta täytyy löytää "oikeudenmukainen ja tasapainoinen asialista".

– Kun vaaditaan työajan pidennystä ja paikallisen sopimisen lisäämistä, niiden rinnalle nostetaan muutosturva ja henkilöstön osallistumisen lisääminen, Rehn sanoo.