Waltti-kortin ongelmat ovat ihmetyttäneet bussimatkustajia. Jyväskylän seudulla asiakkaita on muun muassa veloitettu kahteen kertaan matkasta, kun Waltti-kortti ei olekaan toiminut kortinlukijoissa.
Työmatkansa bussilla Lievestuoreelta Jyväskylään kulkeva Kaisu Puura kertoo, että ongelmia on päivittäin.
- Lisäksi rahastaminen on todella paljon hitaampaa ja kuljettajat saavat kritiikin niskaansa, vaikka eihän tämä heidän vikansa ole, Puura harmittelee.
Eniten matkustajia kuitenkin sapettaa se, että lippujen hinnat ovat nousseet huomattavasti samalla kun palvelu on heikentynyt.
- Laskin, että hinnat ovat nousseet 20 prosenttia. Se on aivan kohtuutonta, eihän missään muuallakaan hinnat nouse näin paljon kerralla, Puura toteaa.
Aikaisemmin seutulippu on käynyt esimerkiksi Jyväskylän ja Lievestuoreen välillä kaikkiin linja-autoihin. Nyt tilanne muuttuu.
- Ostan Waltti-kortin, joka käy Savonlinjan autoon, niin se sama kortti ei käykään Jyväskylän Liikenteen autoon. Ja meille kulkee kuitenkin monia Jyväskylän Liikenteen autoja tänne suuntaan, että olisi mahdollista kulkea myös niillä, Puura harmittelee käytännön ongelmia.
Miksi käyttöön keskeneräisenä?
Liikennöitsijä Savonlinja Oy:n liiketoimintajohtaja Kai Honkanen myöntää kaikki asiakkaiden kokemat ongelmat Waltti-kortissa.
- Se on täysin keskeneräinen, Honkanen sanoo.
- Varmaan viranomaistaho osaa vastata paremmin, että miksi se on nyt otettu käyttöön. Sitä mekin olemme ihmetelleet.
Honkanen kertoo, että alunperin Waltti-kortti piti ottaa käyttöön jo viime kesänä. Silloin se ei ollut mahdollista ja järjestelmää on yritetty kehittää, mutta se on kesken edelleen.
- Joku on päättänyt, että se otetaan nyt käyttöön. Virheitä on ollut, toimimattomuuksia on ollut, mutta sen kanssa on vain elettävä, Honkanen pahoittelee. Hänen mukaansa ongelmat eivät tule loppumaan vielä pitkään aikaan.
"Waltti-kortin idea ei tule toteutumaan"
Waltti-kortin ajatuksena oli juuri se, että kortti kävisi kaikkiin liikennevälineisiin koko maassa. Käytännössä kortti ei käy edes kaikkiin linja-autoihin samalla kaupunkiseudulla. Savonlinja Oy:n Kai Honkanen kertoo, ettei kortti käy myöskään eri kaupunkien välillä.
Honkanen onkin varma, ettei Waltti-kortilla ikinä päästä alkuperäiseen tavoitteeseen. Hän olisi valmis kuoppaamaan viranomaisten kehittämän hankkeen, joka on osoittautunut erittäin kalliiksi ja vaikeaksi toteuttaa.
Terveisensä hän lähettää suoraan uudelle liikenneministerille Anne Bernerille.
- Riippuu ihan liikenneministeristä, että jos oikeasti olisi haluja paneutua tähän asiaan syvällisesti ja ajatella sitä asiakkaan kannalta ja valtiontalouden kannalta ja sitten myös yritysten kannalta, niin kyllä minä veikkaan, että tälle asialle jotain tultaisiin tekemään.
Honkanen pelkää sekavan ja kalliin käytännön karkottavan ihmisiä joukkoliikenteestä omien autojen käyttäjäksi.