Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo uutistoimisto STT:lle, että kirjaus työsuhteen purkamisen edellytysten paikallisesta sopimisesta valmistellaan yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa kolmikannassa syksyllä.

Hän vakuuttaa STT:n mukaan, ettei lopputulokseen jää mitään perustuslain vastaista hallitusohjelman kirjauksista valmistelun jälkeen.

Sipilä sanoo, ettei kaikkien kirjausten lainmukaisuutta ollut tarkoituskaan tarkistaa vielä tässä vaiheessa, koska ne menevät yhteiseen valmisteluun.

Perustuslakiasiantuntija, professori Veli-Pekka Viljanen totesi torstaina Ylelle, että hallitusohjelman työsuhteen purkamisen edellytyksiä käsittelevä kohta on sellaisenaan ristiriidassa perustuslain kanssa.

Yle kertoi hallituksen tavoitteen olevan, että yritykset voisivat paikallisesti sopia pelisäännöt potkujen antamiselle.