Eteläsavolainen kansanedustaja keskustan Jari Leppä jatkaa maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajana. Leppä hoitaa tehtävää seuraavat kaksi vuotta, jonka jälkeen Anne Kalmari (kesk.) astuu Lepän paikalle.

– Syynä on se, että puolueen sisällä on sovittu, että yhdessä tehtävässä ollaan enintään kymmenen vuoden ajan. Kahden vuoden kuluttua tulee kymmenen täyteen. Lisäksi tähän vaikuttavat tasa-arvoon liittyvä seikat, Leppä linjaa.

Valiokuntien puheenjohtajuuksista ja varapuheenjohtajuuksista eduskuntaryhmien johdot sopivat vaalien jälkeen parlamentaaristen voimasuhteiden mukaan.