Tasavallan presidentti Sauli Niinistö arvioi, että Venäjän EU-poliitikoille asettamat matkustuskiellot on nähtävä lähinnä vastatoimina EU:n venäläisille poliiitikoille ja virkamiehille asettamille henkilöpakotteillle.

Niinistö sanoi, että ulkoministeriö ottaa asian esille normaalissa kanssakäymisessään Venäjän ulkoministeriön kanssa.

– Niin, ymmärtääkseni tällä viikolla on ulkoministeriön kautta tarkoitus keskustella – siis aivan tavanomaiseen tahtiin – ja varmasti myöskin tämä asia tulee esille.

Presidentti Niinistö uskoo EU-kansalaisille asetettujen maahantulokieltojen nousevan esiin myös, kun hän keskustelee Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

– Presidentti Putin on ottanut minun kanssani esille sen Euroopan unionin nimilistan useaan otteeseen, jotenka kyllä tämä seikka varmasti sillä tavalla tulee esiin, Niinistö sanoi.

Niinistö arvioi, että niin sanottu musta lista kytkeytyy lähinnä EU:n asettamiin Venäjä-pakotteisiin.

– Nyt täytyy nähdä, että tässä lienee nyt venäläisittäin vähän samaa logiikkaa – ollaanpa me mitä tahansa mieltä tahansa siitä – kuin siinä vaiheessa, jossa he asettivat taloudellisia vastasanktioita. Niillekään ei nähty silloin muuta perustetta kuin se, että ne olivat venäläisiä vastatoimia, ja tässä näyttää nyt vähän olevan sama tilanne.

Venäjä toimitti viime viikolla EU-maiden edustustoille listan 89 henkilöstä, jotka Venäjä on asettanut maahantulokieltoon.

Joukossa on eurooppalaisia poliitikkoja, entisiä pää- ja ulkoministereitä ja tiedustelujohtajia.

Pohjoismaista listalla on kaikkiaan 13 henkilöä, Suomesta europarlamentaarikko Heidi Hautala.

Otsikkoa muutettu kello 15.20. Alkuperäinen muotoilu "Niinistö aikoo puhua 'mustasta listasta' Putinin kanssa" ei pitänyt paikkaansa, sillä presidentti Niinistö ei sanonut nostavansa itse "mustaa listaa" keskusteluun Putinin kanssa.