Matti Vanhanen valittiin puheenjohtajaksi yksimielisesti. Varapuheenjohtajaksi oli useita ehdolla ja valinta tehtiin äänestämällä.

Markus Lohi on oikeustieteen maisteri ja toisen kauden kansanedustaja.

Ryhmänjohtoon valittu Matti Vanhanen toiminut kaksi kautta pääministerinä ja toiminut eduskunnassa vuodesta 1991.

Elsi Katainen on agrologi Pohjois-Savosta ja hän on ollut kansanedustaja vuodesta 2007 lähtien.