– Huomasin sen itse ollessani ministerinä, että alkuaikoina on syytä miettiä tarkkaan mitä puhuu, sanoo konkariedustaja Sirkka-Liisa Anttila.
Anttila viittaa työministeri Jari Lindströmin puheisiin Kela-maksujen palauttamisesta työnantajien maksettaviksi, elleivät työnantajat osallistu yhteiskuntasopimus talkoisiin.
Kohua työntekijäpuolen ja hallituksen välillä Anttila pitää muualta johdetulta kertomatta kuitenkaan selvää osoitetta.
– Minulla on sellainen käsitys, että Juha Sipilän ennen hallitusneuvotteluja työmarkkinajärjestöjen kanssa tekemästä neuvottelukierroksesta jäi työmarkkinajärjestöille hyvä maku, koska he viestivät, että ovat valmiita jatkamaan neuvotteluja. Minä en usko, että mitään sellaista julkisuudessa ollutta uhkailulistaa, jossa työntekijäjärjestöjä pakotettaisiin yhteiskuntasopimukseen, on olemassa.
Sairaalarakentaminen kuriin
Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila vaatii aluesairaaloiden säilyttämisen lakiin.
– Esimerkiksi maan kuulu Forssan malli tuo säästöjä. Jos aluesairaala lopetettaisiin sote-uudistuksen yhteydessä, se lisäisi huomattavasti kustannuksia, eikä siihen ole varaa, varoittaa Anttila.
Hallitusohjelmaan kirjatun sairaaloiden yhteistyön hän näkee sen sijaan näkee tärkeänä asiana.
– On järkevää, että aivan kaikkea ei tehdä jokaisessa keskussairaalassa, vaan tehtäviä voidaan jakaa. Samoin kaikkein vaativiin erikoissairaanhoito on syytä keskittää yliopistosairaaloihin.
Vielä tärkeämpänä Anttila pitää sairaalarakentamisen hillitsemistä.
– Uudella ministerillä on iso tehtävä siinä, että tämä keskussairaaloiden kilpavarustelu saadaan aisoihin. Siellä on satojen miljoonien rakentamishankkeet, jolloin tehdään päällekkäistä toimintaa. Tämä koskee myös erityisvastuualueiden investointeja, neuvoo Sirkka-Liisa Anttila.