Uusi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) pitää tieverkon ja yleisen liikenneverkoston korjausvelan umpeenkuromista yhtenä keskeisenä asianaan tällä vaalikaudella.

– Meillä on hyvin keskeistä se, että me ensinnäkin saadaan meidän tieverkon ja yleisen liikenneverkoston korjausvelkaa kurottua umpeen, hän sanoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa maanantaina.

– Toisaalta koko digitalisaatio on sellainen, joka mahdollistaa viestinnän osalta paljon kehittämistä. Se mahdollistaa myös liikenteen edelleen kehittämistä.

Bernerin ministeriö saa vaalikaudella 600 miljoonaa euroa liikenneverkoston korjausvelan vähentämiseen. Tämä on osa hallituksen investointipakettia.

Berner kertoo, että ensimmäiset rahat saadaan todennäköisesti käyttöön jo ensi vuonna. Hänen mukaansa rahat jaetaan parlamentaarisen selvityksen perusteella, joka on tehty edellisen vaalikauden aikana.

– Se on hyvin pitkälti se, joka tulee ohjaamaan näitä ratkaisuja. Pääsen tutustumaan siihen tänään iltapäivällä.

Berner: Normien purku koskettaa kaikkia hallinnonaloja

Berner sanoo uusien rahoitusmallien olevan esimerkiksi teiden rakentamisessa "sellainen iso kokonaisuus, jota kannattaa hyvin tarkkaan selvittää ja miettiä".

– En ole itse ehkä ollut koskaan sen rahoitusmalliajatuksen kannattaja, missä haetaan tämmöistä public–private-yhteistyötä, vaan uskon enemmänkin siihen, että jos hankkeissa on mukana yksityistä rahaa, silloin pitäisi olla myös mahdollisuus omistajuuteen ja tuottomahdollisuuksiin. Se taas edellyttää sitä, että erilaisista hankkeista syntyy myös mahdollisuuksia saada tuottoja.

Hän toteaa näiden olevan uudenlaisia ajatuksia ja vaativan selvityksiä ja pohdintoja.

– Enkä sano tässä, että näin voitaisiin toimia, mutta erilaisia ratkaisuja täytyy selvittää ja katsoa ja etenkin sellaisia, jotka kantavat hyvin pitkälle tulevaisuuteen kymmeniä vuosia eteenpäin, Berner sanoo. Hänen mukaansa asia ei koske nimenomaan teitä vaan ratkaisut voivat olla muissakin yhteyksissä.

Berneriltä kysyttiin aamu-tv:ssä, millaisia normeja hän purkaisi liikenteen ja viestinnän puolella. Hän vastasi, että "siellä on varmasti paljon tarvetta purkaa". Normien purku on kuitenkin sellainen alue, joka koskettaa kaikkia hallinnonaloja, hän sanoi.

Berner oli eduskuntavaaleissa keskustan sitoutumaton ehdokas. Hän toteaa, että on luvannut hakea puolueen jäsenyyttä.