Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Olli A. Manni on nousemassa Turun kaupunginhallituksen johtoon. Hän hoitaisi tehtävää osa-aikaisesti kesän ajan ja kokopäiväisesti syksystä alkaen. Kokoomuksen valtuustoryhmä päätti esittää Mannia kaupunginhallitusken johtoon eilen.
65-vuotias Manni on toiminut Turun kunnallispolitiikassa 1970-luvulta lähtien. Hän toimi ensimmäisen kerran varavaltuutettuna vuodesta 1977. Valtuutetuksi hän nousi ensimmäisen kerran vuonna 1997. Hän on myös kaupunginhallituksen jäsen.
Valinnan sinetöi valtuusto illalla. Paikka kuuluu valtuustoryhmien sopimuksen mukaan kokoomukselle.
Edellinen puheenjohtaja Lasse Lindholm on pyytänyt eroa tehtävästi aikapulan takia.