Helsingin organisaatiossa tapahtuu lähivuosina valtava remontti, kun kaupungin päätöksenteko, johtaminen ja virastot laitetaan uusiksi.
Osana tätä mittavaa uudistusta Helsinki harkitsee apulaiskaupunginjohtajista luopumista. Samalla keskeisten kuntapäättäjien toimenkuvaa laajennettaisiin ja heille alettaisiin maksaa palkkaa.
Uutta organisaatiota on valmisteltu jo kaksi vuotta kaupunginhallituksen johtamisjaostossa.
Jaoston puheenjohtaja, kokoomuksen Lasse Männistö sanoo, että kaikki on vielä auki, mutta valmistelussa on malleja, joissa ammattipoliitikot korvaisivat apulaiskaupunginjohtajat.
Männistö pitää erityisen ongelmallisena nykyistä järjestelmää, jossa apulaiskaupunginjohtajien poliittinen sidonnaisuus ja virkavastuu sekoittuvat.
– Itse näen, että tässä on yksi iso ongelma. Pitää saada selkeämpi vastuunjako poliittiselle johtajuudelle ja virkavastuulla toimimiselle. Eli virkakunnan johtaminen pitää irrottaa poliittisesta johtamisesta, sanoo Männistö.
Helsinkiä johdettaisiin ministerimallilla?
Männistön kanssa samoilla linjoilla on kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, vihreiden Mari Puoskari. Puoskari näkisi mielellään vastaisuudessa niin kutsutulla ministerimallilla johdetun Helsingin.
Siinä kaupunginhallituksen jäsenet pystyisivät täysipäiväsesti käyttämään aikaa kaupungin johtamiseen. He olisivat suurimpien lautakuntien puheenjohtajia ja vastaisivat ministerimäisesti jostain politiikan osa-alueesta.
– Minusta apulaiskaupunginjohtajia ei tarvittaisi. Virastopäälliköt ovat ammattijohtajia ja vastaisivat valmistelutyöstä.
Virastotkin mylläykseen
Helsingissä on nyt kaupunginjohtaja ja neljä apulaiskaupunginjohtajaa, jotka ovat poliittisesti valittuja, mutta toimivat virkavastuulla. Päätökset valmistellaan apulaiskaupunginjohtajien johdolla virkamieskoneistossa, ja niistä päättävät kuntavaaleissa valitut valtuutetut.
Valtuutetut haluaisivat päästä osallistumaan valmisteluun jo aiemmin. Se oli yksi suuri syy siihen, että jo kaksi vuotta sitten päätettiin uudistaa kaupungin johtamisjärjestelmä tällä valtuustokaudella.
Uudistus koskettaa paitsi poliittista johtamista ja päätöksentekoa, myös koko muuta organisaatiota.
– Eli pohditaan, onko meillä jatkossa virastot vai ollaanko kenties toimialojen alla, ja onko meillä toimialojen johtajat vai mennäänkö tällä nykyisellä. lukuisten hyvin itsenäisten virastojen mallilla, kuvailee Männistö.
Valtuustoryhmät toimittavat lausuntonsa uudistuksesta torstaihin 4. kesäkuuta mennessä. Päätös uudesta organisaatiosta on tarkoitus tehdä tämän vuoden loka-marraskuussa, ja siihen siirrytään vuonna 2017.