Eduskunnan puhemieheksi esitetyn kansanedustaja Maria Lohelan (ps.) blogikirjoitukset ovat nousseet jälleen julkisuuteen. Eduskunta äänestää puhemiehestä tänään perjantaina iltapäivällä.

Lohelan helmikuussa 2008 julkaisema kirjoitus on otsikoitu "Ovatko muslimit sittenkin vain mörköjä?" Tekstiin on liitetty Muumien Mörkö-hahmo. Lohela kirjoittaa muun muassa näin: "Mörkö näyttää tältä. Jos oikein etsimällä etsii, on mahdollista nähdä jonkinlaisia häivähdyksiä erään tietyn kulttuurisuuntauksen ominaispiirteistä."

Lohela kommentoi verkkolehti Uudelle Suomelle, että hänen kirjoitustensa sisältö on muuttunut, kun hän itse on muuttunut. Lehden mukaan Lohelalla ei ole lisättävää teksteihinsä. Kansanedustaja toteaa Uuden Suomen haastattelussa, ettei hän enää julkaisisi "kaikkia samoja asioita".

– Ei elämää voi elää siten, että kun vuodet vierivät ja tulee erilaisia tehtäviä ja vastuita, niin ruvetaan elämää kirjoittamaan menneisyyden osalta uusiksi, Lohela sanoo Uudelle Suomelle.