Uusi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) myönsi presidentti Sauli Niinistölle pitämässään puheessa, että hänen hallituksensa kaavailemat säästöt eivät kohdistu yhtä kipeästi kaikkiin suomalaisiin.
– Leikkaukset eivät kohdistu yhtä kipeästi turvatussa työssä oleviin kansalaisiin, Sipilä sanoi Presidentinlinnassa tervehdyskäynnillä pitämässään puheessa.
Hänen mukaansa säästöt kuitenkin yritettiin toteuttaa niin oikeudenmukaisesti kuin mahdollista.
Sipilä vetosi hyväosaisiin kansalaisiin, jotta he osallistuisivat talkoisiin "kohtuuden viesteillä" ja "tekemällä vähän enemmän työtä hyvinvoinnin puolesta".
Sipilä otti puheessaan esiin myös työmarkkinajärjestöiltä toivomansa yhteiskuntasopimuksen.
– Hallitus kutsuu kaikkia eturyhmiä ja kansalaisia mukaan yhteiskuntasopimukseen, joka korjaa Suomen kilpailukykyä. Näin voisimme välttää kaikkein kipeimmät leikkaukset ja päästä verotuksen keventämisen kautta jälleen kasvun tielle, Sipilä sanoi.