Opetusministerin salkku meni uudessa hallituksessa kokoomukselle. Opetus- ja koulutusasiat ovat kokkolalaisen Puumalan erikoisalaa, ja hän vetikin koulutuspuolen kärkihankkeiden työryhmää Smolnassa. Hän toteaa, että opetusministerin pesti ei olisi kirpaissut, vaikka koulutuksesta leikataankin kovalla kädellä.

Hallituksen maakuntamalliin perustuvaan sote-ratkaisuun hän on kuitenkin tyytyväinen.

– Tällä mallilla yhdistetään perusterveyden- ja erikoissairaanhoito. Keski-Pohjanmaalla se tehdään vähän nykyistä maakuntaa isommalla alueella, jolloin meillä on riittävä väestöpohja. Meillä on hyvät mahdollisuudet saada kattavat palvelut näin.

– Kuntien tehtävät muuttuvat soten myötä ja maakunnille tulee valtavasti lisää tehtäviä. Nyt tällä uudistuksella Keski-Pohjanmaan maakunta ajetaan ylös, Puumala sanoo.

Keskusta valitsee omat ministerinsä torstaina kello 17 alkavassa kokouksessa. Vaasan vaalipiiristä keskustalla on viisi kansanedustajaa: Mikko Savola, Antti Kurvinen, Mika Lintilä, Lasse Hautala ja Tuomo Puumala. Jos ketään heistä ei valita, jää Vaasan vaalipiiri kokonaan ilman omaa ministeriä.