Tästä on kyse

Hoiva-alan palveluntuottajien yhdistyksen toiminnanjohtajan paikalta kansanedustajaksi noussut Jaana Laitinen-Pesola (kok.) riemuitsee hallitusohjelmaan saaduista kirjauksista, jotka koskevat palveluseteleitä, valinnanvapautta ja julkista palvelulupausta.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että sote-ratkaisun yhteydessä selvitetään valinnanvapausmallin yksityiskohdat. Lisäksi tulevat hallituspuolueet ovat sopineet, että kuntien kanssa yhteistyössä aloitetaan palvelusetelijärjestelmän laajentamiseen tähtäävä kokeilu.

– Palvelusetelin käytöllä voimme kirittää julkisia palveluja, saada paikkakunnalle monipuolisempia palveluja ja edistää julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä. Palveluseteli on toimiva esimerkki tavasta toteuttaa valinnanvapautta, Laitinen-Pesola sanoo.

"Laadukkaat palvelut tärkeintä"

Jaana Laitinen-Pesola toimi ennen hoiva-alan lobbariksi ryhtymistään terveysalan työntekijöiden ammattijärjestön Tehyn puheenjohtajana.

– Tärkeintä on nyt päästä eteenpäin, jotta turvaamme laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, Laitinen-Pesola sanoo.

Hoiva-alan palveluntuottajat edustaa alan suuria yrityksiä. Yhdistyksen jäseniä ovat Attendo, Esperi Care, Mainio Vire, Mehiläinen ja Mikeva.

Laitinen-Pesola kertoi Ylelle 28.5., että hän on irtisanoutunut Hoiva-alan palveluntuottajien palveluksesta. Tietoja ei ollut keskiviikkoon mennessä päivitetty yhdistyksen sivuille.