Verokatumus tarkoittaa sitä, että jos verovelvollinen ilmoittaa oma-aloitteisesti verottajalta piiloon jääneet tulonsa, hän välttyy rikosseuraamuksilta.

– Katujan tulee maksaa verot ja verojen korotukset, mutta rikosoikeudellisia seuraamuksia ei tulisi, valottaa keskustan kansanedustaja Mika Lintilä. Hän kuului verotusta käsitelleeseen hallitusneuvottelujen työryhmään.

Lintilä sanoo, että verokatumisesta on hyviä kokemuksia Ruotsista. Suomessa sitä aiotaan kokeilla nyt määräaikaisesti vuoden ajan.

Rahat polttelevat Sveitsissä

On arvioitu, että suomalaisten varoja on ulkomailla piilossa verottajalta ainakin satoja miljoonia euroja.

Suomalaisten haluja palauttaa varansa ulkomailta on lisännyt se, että esimerkiksi useat sveitsiläiset pankit ovat alkaneet edellyttää, että ulkomaiset asiakkaat ilmoittavat tulonsa ja varansa kotimaidensa veroviranomaisille.