Lauantaina roiman askeleen edenneet hallitusneuvottelut jatkuvat sunnuntaina puoliltapäivin.
Hallituksen muodostaja Juha Sipilä (kesk.) kertoi illalla, että uuden hallituksen ohjelman päälinjoista on sovittu.
– Tänään on sovittu talouden isosta kuvasta ja verotuksesta sekä reformeista. Nyt viimeksi on jumpattu strategisia investointeja.
Sunnuntaille jäi vielä tarkistettavia asioita. Säästölistakin on Sipilän mukaan valmis.
– Voiton puolella ollaan, summasi Sipilä.
Sipilän mukaan kasvupanostukset ja investointipaketti työllistivät neuvottelijoita eniten lauantaina.
Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb sanoo olevansa tyytyväinen suuntaan, joka on otettu talouspolitiikan linjan korjaamisessa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kiittelee sitä, että hänen puolueensa näkökohdat tulivat hyvin huomioon otetuiksi.
– Verotustyöryhmä teki tosi hyvän paketin, jossa on selkeä kokonaisuus, ja se paperi oli kiva kuitata.
Verolinjaus on Stubbin mielestä uskottava, Soinin mukaan suhteellisen oikeudenmukainen ja Sipilästä yrittämiseen kannustava.
Soini myöntää, että säästölistan työstäminen teki kipeätä.
Sovun sisällön julkistamisen ajankohdasta ei vielä lauantaina kerrottu. Viimeistään se tapahtunee keskiviikkona.