Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoi torstain hallitusneuvotteluihin tullessaan käyneensä hyvähenkisen keskustelun oppositiopuolueiden kanssa.

– Sanoin, että tuoreessa muistissa on, millaista on toimia oppositiossa, Sipilä kertoi.

Sipilän mukaan päätöksiä opposition osallistumisesta valmisteluihin ei ole tehty.

– Yli vaalikauden ulottuvissa, suurissa asioissa oppositio on tavalla tai toisella mukana, Sipilä linjasi.

Nyt Sipilä listaa parlamentaarisen valmistelun piiriin sote-uudistuksen ja ulkopolitiikan. Myös Yleä koskevat asiat kuuluvat hallituksen muodostajan mukaan edelleen kaikille eduskuntapuolueille.