Keskusta tarjoaa lääkkeeksi Helsingin asuntopulaan toimistorakennusten muuttamista asuinkäyttöön.

– Se on ollut valtuustonkin linja, ja tätä linjaa on tärkeää jatkaa. Uusi teknologiakin luo siihen mahdollisuuksia, koska ihmiset tarvitsevat yhä vähemmän pysyvää työtilaa, toteaa keskustan kansanedustaja Olli Rehn.

Rehn korostaa myös täydennysrakentamisen tarpeellisuutta. Rehnin mukaan niin olemassaolevilla kuin uusillakin alueilla kannattaisi rakentaa entistä tiiviimmin, jotta asunnoista saataisiin kohtuuhintaisia.

– Kaavoitukseen ja maankäyttöön pitäisi saada vauhtia. Sama koskee Helsingin rakennusvalvontaa. Eli kun toimistorakennus muutetaan asuinkäyttöön, niin sen päätöksen ei pitäisi kestää seitsemää kuukautta, Rehn sanoo.

Keskustan piiristä on kuitenkin kuultu monenlaisia kantoja Helsingin alueen asuntorakentamisesta.

– No, keskustalle voisi suositella sellaista "muistiofiltteriä". Eli ihan kaikkia luovia ajatuksia ei kannata puolueen nimissä laittaa eteenpäin, kuittaa Rehn.