Kotkalainen kansanedustaja Juho Eerola (ps.) on tyytyväinen hallituspuolueiden koostumukseen. Kokoomus ja SDP olivat hänen mielestään tasavahvoja ehdokkaita keskustan ja perussuomalaisten hallituskumppaneiksi.

– Keksin molemmista hyviä puolia. RKP:n osalta sen sijaan viestitimme aika kovasti, että yhteistyö tulee olemaan helpompaa, jos siellä ei ole RKP:ta. Näin kävi, että RKP:n 36 vuoden hallitustaival loppui.

On ennakoitu, että perussuomalaiset joutuvat luopumaan tavoitteistaan maahanmuuttopolitiikassa ja Kreikka-kysymyksissä.

– Loppuun asti taistellaan. Näkisin, että uusia sitoumuksia tukipaketteihin ei tarvitsisik tehdä. Se on eri asia, päästäänkö vanhoista sopimuksista irti, tuskin. Maahanmuuttopolitiikassa meillä on samantyyppiset ajatukset kokoomuksen kanssa, Eerola toteaa.

Ministerisalkkujen kohtaloa Eerola ei lähde ennustamaan, mutta kertoo kuitenkin hauskan muiston eräältä maanpuolustuskurssilta. Samalle kurssille osallistui myös Juha Sipilä ennen kuin hänestä tuli keskustan puheenjohtaja.

– Leikimme siellä hallitusta. Hän oli pääministeri ja minä itse sisäministeri.

Eerola kuitenkin jatkaa heti perään, ettei tästä kannata tehdä johtopäätöksiä.

– Nämä päätetään ihan viimeisenä. Sipilästä tulee pääministeri, mutta siitä, mikä salkku menee millekin puolueelle, ei voi vielä sanoa yhtään mitään.