Kaakkois-Suomesta löytyy 13 ja Savo-Karjalasta 11 hallituspuolueen kansanedustajaa, jos keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus onnistuvat perantaina käynnistyvissä hallitusneuvotteluissa.

– Mitä enemmän vaalipiirissä on hallituspuolueiden kansanedustajia edustajia sitä parempi mahdollisuus on saada alueen ääni kuuluviin. Näissä kahdessa vaalipiirissä hallituspuolueiden edustajilla on vielä suurempi enemmistö kuin edukunnassa, Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä muistuttaa.

– Kun katsoo näiden alueiden nimiä niin en näe syytä paniikkiin. Sieltä löytyy puolueiden ykkösketjujen nimiä.

Jokisipilä nostaa Itä-Suomen ykkösnimeksi keskustan eduskuntaryhmän vetäjän Kimmo Tiilikaisen.

– Tiilikaisen rooli oli mielenkiintoinen, kun hallitusratkaisua julkistettiin torstaina. Pidän häntä varmana ministerinimenä, vaikka hallituskokoonpano vielä vaihtuisikin, jos vaan keskusta on hallituksessa.

Ministerisalkkujen lisäksi haluttuja ovat merkittävien valiokuntien puheenjohtajien paikat.

– Todennäköisimpiä ministereitä tältä alueelta on Lenita Toivakka kokoomuksesta. Myös Anu Vehviläinen sai komean äänisaaliin ja voi nousta keskustan ministeriksi. Pohjois-Savosta taas Seppo Kääriäinen on vahva nimi esimerkiksi valiokuntapaikkoja täytettäessä. Hän oli linjaamassa keskustan oppositiopolitiikkaa edelliskaudella, Markku Jokisipilä arvioi.

Kotiseudulla on merkitystä

Markku Jokisipilä korostaa, että tulevan hallituksen ministereiden täytyy olla "kotiinpäinvedon" suhteen varovaisia. Myös alueilla tämä on hyvä muistaa.

– Sipilä on puhunut uudesta kollegiaalisesta johtamistavasta. Se tarkoittaa sitä, etteivät ministerit saa olla edes oman halllinnonalansa edunvalvojia vaan lojaliteetin pitää kulkea hallituskoalition ja pääministerin suuntaan. Tästä näkökulmasta katsoen ministerin pitää olla varovainen, jos aikoo kovasti yrittää palvella omaa maakuntaansa tai vaalipiiriään.

– Mutta silti on poliittinen tosiasia, että sillä on merkitystä, miltä paikkakunnalta ministerit tulevat. Esimerkiksi valtion infrastruktuurihankkeiden tulo näille näille seuduille on todennäköisempää, Joki-Sipilä muistuttaa.