Sosiaalidemokraattien kansanedustaja ja edellisen eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma kritisoi voimakkaasti keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän tapaa hoitaa työmarkkinajärjestöjen kanssa käydyt neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta. Heinäluoma pitää yritystä yhteiskuntasopuun oikeana, mutta toteutusta onnettomana.
Ylen A-studion keskustelussa Heinäluoma moittii keskustaa niin ominpäin toimimisesta kuin kokemattomuudesta työmarkkinoiden kanssa neuvottelemisessa.
– Keskusta otti tämän homman yksin ilman, että oli edes sovittu, kuka muodostaa hallituksen sitten viime peleissä, Heinäluoma sanoo.
– Kolme keskustalaista kansanedustajaa, jotka eivät ole koskaan olleet missään tekemisissä työmarkkinayhteistyön kanssa, pantiin hoitamaan tätä hommaa, Heinäluoma jatkaa.
Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen ihmettelee Heinäluoman kritiikkiä. Pekkarisen mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun hän kuulee jonkun moittivan Sipilän johtamaa prosessia.
– Kaikista tuuteista on tullut koko ajan tunnustusta ja kiitosta siitä, että ylipäätään tämä asia on otettu esille ja myöskin se prosessi, millä tavalla Juha Sipilä sen veti, Pekkarinen puolustautuu.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Lindström pitää Sipilän yritystä kunnianhimoisena ja tärkeänä. Lindström kuitenkin kritisoi neuvotteluista saatua kuvaa, jonka mukaan joustovaatimukset kohdistuivat ainoastaan työntekijöihin.
Samoilla linjoilla on vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto.
– Myös työnantajapuolen ja johtoportaan tietynlaiset symboliset, vähintään symboliset leikkaukset tai vastaantulot merkitsevät tässä paljon ja tämä puoli nyt ainakin tässä julkisuuspelissä jäi puuttumaan, Haavisto sanoo.