Suomeen aletaan muodostaa hallitusta kolmen suuren, keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen kesken. Oulun vaalipiirin kansanedustajat Mirja Vehkaperä (kesk.) sekä Pirkko Mattila (ps.) odottavat ripeitä hallitusneuvotteluja. Molempien mukaan hallitus on pian kasassa ja ministerit selvillä.
– Veikkaan, että tuskin tästä tahti hirveästi hiljenee. Tosin hallitusneuvottelut ovat pitempi prosessi kuin hallitustunnustelut, toteaa Mattila.
– Odotan aika lyhyitä neuvotteluja. Meillä on jo aika lailla tiedossa puolueiden linjaukset, toistaa Vehkaperä.
Ministereiden määrän Vehkaperä ennakoi vähenevän nykyisestä, kun taas Mattila arvioi, että salkkumäärästä käydään vääntöä.
– Ymmärtääkseni tämäkin on vielä auki, eikä ole noussut kauhean isoksi kynnyskysymykseksi, kommentoi Mattila ministerien määrää.
Keskusta hamuaa pääministerin lisäksi muitakin salkkuja pohjoiseen, mutta perussuomalaisista arvioidaan että Sipilän salkku voi jäädä ainoaksi pohjoiseen.