Suomi saa pian uuden hallituksen. Itä-Suomessa keskustavetoiseen hallitukseen kohdistuu poikkeuksellisen suuria toiveita, jotta Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan aluekehitys saisi tarvitsemaansa vetoapua nousta lähemmäksi eteläisen ja läntisen Suomen elinvoimaisuutta.
Maakuntien keskuskaupungit, noin 110 000 asukkaan Kuopio ja 75 000 asukkaan Joensuu, ovat jo viime vuonna yhdessä kauppakamareiden kanssa listanneet yhteisiä tavoitteita. Pitkän aikavälin tavoitteita ovat muun muassa Venäjän hyödyntäminen, matkailun kehittäminen, uudet innovaatiot ja maankäytön kehittäminen.
Lyhyen aikavälin yhteisiä tavoitteita riittääkin sitten liikenneratkaisuista kunnallisten palveluiden turvaamiseen ja yritysten toimintaedellytysten parantamiseen.
Kansalaiset puolestaan ovat huolissaan arkisista käytännön asioista kuten tieverkon kunnosta, terveyspalveluista, tietoliikenneyhteyksistä, ammatti- ja lukiokoulutuspaikkojen turvaamisesta, suurpetopolitiikasta ja valtionhallinnon työpaikkojen jatkuvasta hupenemisesta Itä-Suomessa.
Myös maan keskiarvoa huonomman huoltosuhteen korjaaminen on varteenotettava pitemmän aikavälin tavoite, nyt se on alueen molemmissa maakunnissa yli 58 alle 15-vuotiasta ja yli 65-vuotiasta sataa työikäistä kohti. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla huoltosuhde on alle 50 eli siellä kunnat saavat merkittävästi enemmän verotuloja palveluiden järjestämiseksi.
Torstaina uutisoitiin, että uuden hallituspohjan muodostavat Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus eli jatkoneuvottelut hallitusohjelmasta käydään porvaripuolueiden voimin.
Niin Pohjois-Savossa kuin Pohjois-Karjalassakin harras toive on saada edes yksi ministeri vaalipiirin alueelta uuteen hallitukseen. Esimerkiksi liikenneministeriys olisi varmasti yksi hyödyllisimmistä salkuista sekä alueen asukkaiden että yritysmaailman vinkkelistä.
Suurimmasta puolueesta Keskustasta varteenotettavin olisi joensuulainen Anu Vehviläinen tai iisalmelainen Seppo Kääriäinen, joilla molemmilla on jo ministerikokemusta. Koko vaalipiirin ääniharava Hannakaisa Heikkinen Kiuruvedeltä on nouseva vaikuttaja, mutta tuskin vielä hallituksessa, puolueessa riittää tunkua paikoille. Myös Elsi Katainen, Hannu Hoskonen ja Markku Rossi saanevat tyytyä vaikuttamaan valiokunnissa ja omissa eduskuntaryhmissään.
Savo-Karjalan kolmella perussuomalaisella edustajalla, Pentti Oinosella, Kari Kulmalalla tai Kimmo Kivelällä, tuskin on mahdollisuuksia hallitukseen; puolueen kovat nimet Timo Soinin, Jussi Niinistön ja Jari Lindströmin johdolla todennäköisesti napsivat ministerinsalkut.
Kokoomuksen molemmat Savo-Karjalan edustajat Markku Eestilä Iisalmesta ja Sari Raassina Kuopiosta ovat valtakunnallisesti keskivahvoja nimiä puolueessaan, mikä tuskin riittää ministeriyteen. Varsinkin, kun ministerinpaikkoja tiettävästi on aiempaa vähemmän jaettavana.
Mikäli SDP olisi päässyt hallitukseen, sekä Riitta Myllerin että Merja Mäkisalo-Ropposen rahkeet olisivat riittäneet ministeriyteen, mutta kummankaan joensuulaisen edellytyksiä ei nyt päästy mittaamaan. Kristillisdemokraattien Sari Essayah Lapinlahdelta olisi niinikään vahvaa ministeriainesta, mutta hänkin saa tyytyä vaikuttamaan oppositiossa.
Vihreät ja Vasemmistoliitto eivät myöskään ole seuraavassa hallituksessa. Näin vihreiden varapuheenjohtajan, joensuulaisen Krista Mikkosen painoarvo oman ryhmänsä keskuudessa jäi punnitsematta.
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitot virittelevät parhaillaan uudenlaista yhteistyötä yhteisen vaalipiirin myötä. Ensi maanantaina pidetään Kuopiossa kokous, johon on kutsuttu myös uuden vaalipiirin kaikki 16 kansanedustajaa. Tarkoitus on keskustella yhteisistä tavoitteista ja etsiä toimivia yhteistyötapoja, jotka hyödyttäisivät koko laajaa, Keski-Suomen rajoilta itärajalle ulottuvaa aluetta.
Riippumatta hallitusratkaisusta Savo-Karjalassa ei ole varaa luokitella vähiä edustajia hallituksen ja opposition kesken. Jos tällainen jakolinja käytännössä muodostuu, se syö suoraan alueen muutoinkin vähäistä edunvalvontakapasiteettia: 16 kansanedustajaa eduskunnan 200:sta ei todellakaan ole liian paljon, joten tiukasti on porukan vedettävä yhtä köyttä tai väkimäärältään vahvemmat alueet vievät resurssit, hankkeet ja rahat muualle. Ja ne ovat konkreettisia asioita: vaikkapa mistä lakkautetaan vankiloita, vähennetään valtionlaitoksia tai harvennetaan kouluverkostoja, korjataan siltoja ja teitä - se on poliittisista päättäjistä kiinni.