Vasemmistoliiton puheenjohtajuutta tavoitteleva kansanedustaja Jari Myllykoski vastustaa työajan pidennystä.

Maanantaina tuli julkisuuteen tieto, että hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) haluaa pidentää vuosityöaikaa sadalla tunnilla. Myllykosken mielestä työajan pidennys johtaisi työttömyyden kasvuun.

– Jos työaikaa pidennetään sadalla tunnilla vuodessa, nykyisin tehtävään työmäärään tarvittaisiin laskennallisesti 115 000 työntekijää vähemmän. Ei ole yhteiskunnallisesti kestävää kasvattaa entisestään ansiotyön ulkopuolella olevaa joukkoa, Myllykoski sanoo.

Myllykosken mielestä Suomen suurin kestävyysvaje on liian alhainen työllisyysaste. Hän katsoo, että työajan pidennyksellä heikennettäisiin entisestään tätä ongelmaa.

14:16 korjattu viimeiseen kappaleeseen sana työllisyysaste, ei työttömyysaste.