Hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) sanoo, että yhteiskuntasopimukseen pyritään yhä. Sipilä puhui illalla tiedotustilaisuudessa.

Tuottavuuden pitäisi hypätä viisi prosenttia ja työllistämisen helpottua. Tahtotilasta ja tavoitteesta on yhteisymmärrys, sanoi Sipilä.

Sipilä on tänään keskustellut sopimuksesta työmarkkinaosapuolten kanssa. Esityksiä keinoista ei vielä ole, eikä Sipilä itsekään ole niitä tehnyt.

Työajan pidennysesitys on tullut työnantajalta, sanoo Sipilä. Pöydällä ei kuitenkaan hänen mukaansa ole esitystä, joka pidentäisi työaikaa 2,5 viikolla vuodessa. Muita esityksiä on kyllä kosolti.

Sipilä ei esitä koko sopimusta, jos se ei ole tasapainoinen. Työntekijöille voisi olla tarjolla lisää työsuhdesuojaa, mikäli työaika pitenee.

Seuraavat kokoontumiset yhteiskuntasopimuksen tiimoilta ovat vielä tällä viikolla. Kahdenvälisiä keskusteluja käydään paljon.

Mahdolliseen yhteiskuntasopimukseen voisi tulla myös asioita, jotka vaativat pitkän valmistelun.

Juha Sipilä neuvottelee sekä yhteiskuntasopimuksesta työmarkkinajärjestöjen kanssa että uuden hallituksen muodostamisesta puoluejohtajien kanssa.