Palkansaajien tutkimuslaitoksen mielestä Juha Sipilän nopea aikataulu pyrkiä tuottavuuden parantamiseen työaikaa pidentämällä on epärealistinen.
Tutkimuskoordinaattori Eero Lehdon mukaan kyse on isoista yhteiskunnallisista uudistuksista, jotka olisi syytä valmistella huolella. Lehto ei usko, että ammattiliitot suhtautuvat suopeasti ideaan.
Lehto ei tiedä mutta arvelee, että hanke voisi tarkoittaa vuorotteluvapaan poistamista, julkisen sektorin työajan pidentämistä, eläketason alentamista, sairauspäivärahojen pienentämistä tai lomien lyhentämistä eri tavoin.
– Voisi kuvitella, että kaikki nämä herättävät aika paljon spontaania vastakarvaa ay-liikkeessä.
Eero Lehto on sitä mieltä, että Juha Sipilän ehdotuksesta puuttuu kansantaloudellinen realismi.
Lehto huomauttaa, että suunnittelussa pitää ottaa kansantalouden kysyntätekijät huomioon ja nyt on olemassa kysyntärajoitteita, esimerkiksi Suomen viennissä.
– Toisaalta työajan kasvattaminen aiheuttaa työttömyyttä toisaalla.
Lehto miettii, onko ehdotuksessa otettu huomioon eläköityminen entistä myöhemmin, vai tulisiko kahden ja puolen viikon työajan pidennys eläkeuudistuksen päälle.
– Luulisi, että sote-uudistus ja sen vaiheet olisivat opettaneet, että kaikkia yhteiskunnallisia reformeja pitäisi valmistella huolella.