Eduskunnan puhemies Juha Sipilä (kesk.) kaipaa Suomen taloudelliselta ja poliittiselta johdolta kohtuullisuutta ja esimerkillä johtamista.
– Tarvitsemme kohtuullisuutta ja esimerkillä johtamista, Sipilä sanoi valtiopäivien avajaisissa pitämässään puheessa.
Sipilä peräänkuulutti puheessaan yhteen hiileen puhaltamista ja vastuunottoa.
Hän sanoi keskustelleensa puolueiden puheenjohtajien ja eri etujärjestöjen edustajien kanssa, ja kaikki ovat sisäistäneet taloudellisen tilanteen vakavuuden.
– Meidän on löydettävä yhdessä sopimisen henki tilanteen korjaamiseksi, Sipilä vetosi.
Sipilä kiitti presidentti Sauli Niinistöä siitä, että tämä on pitänyt myös oppositiopuolueet hyvin informoituina. Sipilä otti myös vastaan Niinistön avuntarjouksen.
– Tasavallan presidentti, otan myös mielihyvin vastaan ilmoittautumisenne talkoisiin, Sipilä sanoi.
Niinistö tarjoutui omassa puheessaan tukimieheksi Suomen talouden kuntoon saattamisessa.