Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin letkautuksen mukaan kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) on tuonut maahan enemmän valuuttaa kuin Punavuoren punavihreät punaviininjuojat. Hakkaraisen saha soi siis tuottoisasti. Se käy enemmän ulkomaankauppaa kuin helsinkiläinen kaupunginosa.
Punavuorta on pidetty julkisessa keskustelussa punavihreänä kuplana. Se ei pidä paikkaansa. Punavuori ei ole punainen. Se on sinivihreä. Kokoomus sai punavuorelaisilla äänestysalueilla yli kolmasosan äänistä. Vihreitä kannatti lähes neljännes.
Demarit ja vasemmistoliitto saivat yhteensä kuutisentoista prosenttia punavuorelaisten äänistä. Vasemmistolla sujui Punavuoressa vielä heikommin kuin koko maassa.
Jos Punavuoren äänestystulos olisi koko valtakunnan tulos, kokoomus ja vihreät voisivat muodostaa kaksistaan enemmistöhallituksen. Jos taas Kihniön tulos edustaisi koko Suomea, maahan ryhdyttäisiin nimittämään yhden puolueen, persujen, enemmistöhallitusta.
Punavuoressa vaalien valtakunnalliset voittajat, kepu ja persut, ovat pienpuolueita. Niitten yhteenlaskettu kannatus jää alle yhdeksän prosentin. Siksi Punavuori on tunnuskuva kaikelle sille, miten vaaleissa ei käynyt. Punavuori on ei-Suomi. Koko Helsinki on ei-Suomi.
Persut ja kepu saivat helsinkiläisten äänistä vain vajaan viidenneksen. Ero muuhun Suomeen on huikea. Suomen pienin yhdistys jäsenmäärältään olisi edelleen Helsingin Kepulaiset Taksikuskit, jos se joskus perustettaisiin.
Suomi on vanhoillinen maa, jolla on vapaamielinen pääkaupunki. Tässä Suomi alkaa muistuttaa länsimaita.
Vielä 1970-luvulla Yleisradion vaalivalvojaisissa muistettiin ahkerasti näyttää, miten äänet jakautuivat "sosialistien" ja "ei-sosialistien" kesken. Ei voitu laskea "vasemmiston" ja "oikeiston" äänijaukaumaa, koska "keskusta" sijaitsi mielestään näitten "keskellä". Ei voitu myöskään erotella ääniä "vasemmiston" ja "porvariston" välillä, koska kepun mielestä kokoomus oli monopolisoinut porvari-käsitteen.
Viime viikon vaalivalvojaisissa ei näytetty kertaakaan tätä vanhaa jakolinjaa. Ei ollut syytäkään. Puolueita ei enää erota eri ryhmiin pyrkimys "sosialismiin" tai sen välttely. "Sosialismiin" ei pyri kukaan, ei edes vasemmistoliitto. Vaikeata se olisikin. Vasemmiston yhteinen paikkamäärä on pienempi kuin kepun. Suurin työväenpuolue on persut.
Edes taloudenpito ei selvästi erota puolueita toisistaan. Kaikkien mielestä velaksi eläminen pitää jossain aikataulussa lopettaa, vasemmistoliittoa lukuun ottamatta.
Tämän ajan suuria puolueita jakavia kysymyksiä ovat tasa-arvoinen avioliittolaki ja maahanmuutto. Näitä asioita kannattavat kokoomuksen enemmistö, demareitten enemmistö, vihreät, vasemmistoliitto, lähes kaikki ruotsalaiset ja kepun vähemmistö. Näitä asioita vastustavat persut, kristilliset, kokoomuksen vähemmistö, demareitten vähemmistö ja kepun enemmistö.
Tämä jakolinja erottaa liberaalit ja konservatiivit, latte-puolueet ja ei-latte-puolueet. Heitä ei jaa eri ryhmiin käsitys taloudenpidosta tai yhteiskuntajärjestelmästä, vaan arvot.
Uudessa eduskunnassa näyttää ensi tuntumalta vallitsevan samanlainen moraalinen tikapuuhermosto kuin vanhoissa Suomi-filmeissä. Kaupunki on paha ja turmeltunut. Siellä halutaan naida sikinsokin ja myydä maitokaupassa viinaa.
Maaseutu on taas puhdas ja viaton, myös silloin kun maalaismies sammuu omissa vaalivalvojaisissaan, tai ehkä juuri silloin. Tähän ei beduiini pysty.
Jari Tervo
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija