Neljä loppusuoralle selvinnyttä hakijaa vieraili puolueiden valtuustoryhmissä viime tiistaina. Illan päätteeksi valtuustoryhmien vetäjät kokoontuivat neuvonpitoon.

– Mitään sopimusta ryhmien kesken ei tehty, eikä kauppaa käyty. Tapaamme vielä ennen tiistain valtuustoa, sillä ilmeisesti kaikki ryhmät ovat koolla vielä maanantai-iltana, suurimman valtuustoryhmän, keskustan puheenjohtaja Heikki Nykänen kertoo.

Keskustan valtuustoryhmä on asettumassa Kuusamon kaupunginjohtajan Timo Halosen taakse. Ryhmäpäätöstä asiassa ei kuitenkaan tehdä.

– Kyllä minulla se kuva on, että olemme varsin yksimielisesti Halosen takana. Ryhmäpäätöstä emme tee missään asiassa. Toisinkin voi äänestää, mutta siitä on hyvä kertoa ryhmälle etukäteen, Nykänen sanoo.

Nykänen ennakoi, että kaupunginjohtajavaaliessa käydään kaksi äänestystä. Ensimmäisellä ovat mukana kaikki ehdokkaat, toisella kaksi eniten ääniä saanutta hakijaa.

– Uskon, että ensimmäisellä kierroksella kisa käydään kolmen välillä ja toinen tietysti kahden.

Nykänen vakuuttaa, että Mikkelin saa mitat täyttävän kaupunginjohtajan joka tapauksessa.

– Me tuemme uutta kaupunginjohtajaa onpa se sitten kuka tahansa.

SDP: Halonen tai Naukkarinen

SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Markku Turkia sanoo suoraan, että vaali käydään Timo Halosen ja Lappeenrannan strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarisen välillä.

– Tulkitsen niin, että meidän ryhmässä muut hakijat jäivät ulkokehälle.

Turkiakin uskoo, että Mikkelin saa hyvän kaupunginjohtajan loppusuoralle selviytyneiden neljän joukosta.

– Halosella on pitkä kokemus, ja hän olisi varma valinta. Naukkarinen olisi taas huomispäivän valinta. Soveltuvuustestien perusteella tiedämme, että molemmat tai itseasiassa kaikki neljä ovat hyviä hakijoita, Turkia pohtii.

Kokoomus: Kolme vielä esillä

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Olli Nepponen arvioi, että valinta tehdään kolmen ehdokkaan joukosta. Nepponen ei halua puhua nimillä.

– Minulla on käsitys, että kaupunginjohtajasta äänestetään, mutta se on demokratiaa. Kaksi kierrosta tarvitaan, Nepponen ennakoi.

Kaupunginjohtajavaali käydään suljettuna lippuäänestyksenä, ellei yksimielisyyttä löydy.

Mikkelin kaupunginhakijaksi haki tai ilmoittautui alunperin 19 ehdokasta. Heistä neljä kävi soveltuvuustestissä. Halosen ja Naukkarisen lisäksi loppusuoralla ovat olleet Mikkelin tekninen johtaja Jouni Riihelä ja Vaasan kehittämisjohtaja Teemu Paavola.