Mitä tulevan pääministerin Juha Sipilän salaisissa tunnusteluissa puhutaan? Neuvotteluissa vilahtelee puolueiden puheenjohtajia sekä työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen johtajia. Kaikki haluavat olla mukana, kun valta jaetaan.
Elvytys: valtio yrittää lisätä kysyntää, parantaa taloutta ja lisätä työpaikkoja. Elvyttäminen voi olla teiden rakentamista tai rataverkon kunnossapitoa. Tähän tarvitaan lisää velkaa.
Hallitusohjelma: yhden tai useamman puolueen yhdessä tekemä suunnitelma. Nyt pyritään napakkaan paperiin. Mitä hallitus aikoo seuraavan neljän vuoden aikana tehdä? Mahtuu ruutuvihkoon.
Kestävyysvaje: valtion julkisen talouden menot ovat pitkällä aikavälillä suuremmat kuin tulot.
Kilpailukyky: valtion kilpailukyky määritellään sillä, miten hyvin se pärjää palkoissa ja yritysten tuotteiden laadussa muiden maiden kanssa. Onko Suomi houkutteleva paikka yrityksille? Kannattaako tänne sijoittaa?
Koalitio: eri puolueiden yhdistelmä.
Kolmikanta: palkoista ja työehdoista sovitaan yhdessä työnantajien, palkansaajajärjestöjen ja hallituksen kanssa. Jos yrityksillä ei ole varaa palkankorotuksiin, valtio voi vastavuoroisesti pienentää tuloveroa tai alentaa työntajamaksuja.
Konsensus: haetaan porukassa yksi yhteinen näkemys, sovitteluratkaisu, jonka takana kaikki seisovat.
Salkkujako: kun hallitusneuvottelut on saatu päätökseen, puolueet valitsevat omat ministerinsä hallitukseen.
Sopeuttaminen: kun valtion kassassa ei ole rahaa, menoja on karsittava ja/tai veroja korotettava.
Strateginen hallitusohjelma: 3–5 tärkeintä linjausta neljälle seuraavalle vuodelle, mahtuvat ruutupaperille tai tupakka-askin kanteen.
Tilannekuva: yhteinen näkemys siitä, miten Suomen talous makaa. Yhteiseen tilannekuvaan pyritään.
Tuottavuushyppy: iso ja nopea parannus kohti parempaa tuottavuutta. Tuottavuutta voivat parantaa esimerkiksi nopeammat ja älykkäämmät koneet tai palkkojen alennus.
Velkasuhde: Pyrkimys on, että euroalueella millään maalla ei saisi olla velkaa enempää velkaa kuin kuin 60 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.
Yhteiskuntasopimus: pääministeri neuvottelee työnantajajärjestöjen ja palkansaajajärjestöjen kanssa palkkojen ja työehtojen joustosta. Päämääränä on yhteiskuntarauha ja kilpailukyvyn nostaminen.
Eikä pidä unohtaa klassikoita: rakenteelliset uudistukset, sote ja keskinäinen luottamus pysynevät asialistalla vielä syksyn pimetessäkin.