Süddeutsche Zeitung: Varoitus Suomesta
Münchenissä ilmestyvä Süddeutsche Zeitung toteaa, että toisin kuin viime kerralla perussuomalaiset voivat nyt päätyä hallitukseen. ”Euroopalle tämä on erittäin huolestuttava uutinen”, lehden pääkirjoituksessa kirjoitetaan. ”Hän (Soini) ei enää vaadi eurosta luopumista tai eroamista EU:sta. Yksi syy tähän voi olla se, että Soini haluaa päästää ulko- tai valtiovarainministeriksi. Siinä tapauksessa kysymyksestä Kreikan laajemmasta avusta voi tulla Helsingin uuden hallituksen ensimmäinen koettelemus kesällä.”
”Suomalaiset olivat aina olleet ylpeitä siitä, että he noudattivat euron vakaussopimusta. He vaativat samalaista kuria muilta mailta, ja he olivat erityisen kriittisiä muiden maiden avustamiseen. Nyt Suomi itse kuitenkin kärsii talouskriisista.”
Lehti kuitenkin toteaa, että pohjoisesta kuuluu harvemmin valitusta. Pohjoisessa keskitytään siihen, miten ongelmiin löydetään ratkaisuja. Vaikka heiltä puuttuukin eteläeurooppalaista temperamenttia, huoli ja pelko ovat olemassa, sen EU-kriitikkojen menestys osoittaa, Süddeutsche Zeitung kirjoittaa.
Die Welt: Sipilä ei sulje mitään pois
Die Welt -sanomalehti kirjoittaa uutisartikkelissa Juha Sipilän IT-alalla ansaituista miljoonista ja keskustan pitkäaikaisesta hallituskokemuksesta, mutta myös hallitusvaihtoehdoista. ”Sipilä ei kertonut hallituskoalitiosta vaalikampanjan aikana. Hän tarvitsee ainakin kaksi isoa puoluetta kumppaneikseen, jotta hän pystyisi rakentamaan vakaan hallituksen. Hän ei sulje mitään pois. Ei edes yhteistyötä yhteistyötä oikeistopopulististen, erittäin EU-kriittisten perussuomalaisten kanssa.”
Die Weltin mukaan Sipilästä ei tule pääministeri Keskustan vaaliohjelman ansiosta, vaan pikemminkin siksi, että suomalaiset kyllästyivät nykyiseen hallitukseen.
Die Welt nostaa esille myös Suomen huonon taloustilanteen. ”Suomi oli viime vuosiin asti todellinen esimerkkimaa vastuullisesta talous- ja finanssipolitiikasta. Nämä ajat ovat kuitenkin aikoja sitten ohi. ”
Lehti spekuloi myös eri hallitusvaihtoehdoilla. Keskusta tulee keskustelemaan sekä kokoomuksen että sosialidemokraattien kanssa.
”Jos hän (Sipilä) sen sijaan ottaa perussuomalaiset mukaan veneeseen, tilanne ei tule yhtään helpommaksi, sillä oikeistopopulistit ovat selvästi EU-kriittisiä. Hallituksessa puolueesta voisi tulla Kreikan neuvottelujen jarruttaja. Sen lisäksi puolue tyrmää nykyistä suuremman maahanmuuton, vaikka elinkeinoelämä sellaista vaatiikin epäedullisen väestörakenteen takia”, Die Welt -lehti raportoi Helsingistä.
Frankfurter Allgemeine: Vaikea lokeroida perussuomalaisia
Frankfurter Allgemeine Zeitung yrittää uutisartikkelissaan selittää perussuomalaisten moninaisuuden. ”On vaikeampi tajuta minkälaista tarraa Soinin puolueelle pitäisi laittaa verrattuna esimerkiksi isomman naapurimaan ruotsidemokraatteihin. Perussuomalaisten riveistä löytyy kivenkovia maahanmuuton vastustajia ja poliitikkoja, jotka ilmiselvästi ovat ulkomaalaisvastaisia, sekä sellaisia jotka ovat suhteellisen maltillisia liberaalikonservatiiveja.” Jos tästä ”kakofoniasta” ei välitä, vaan keskittyy ainoastaan puoluejohtajaan, niin suuria eroja sosialidemokraatteihin tai keskustalaisiin ei löydy.
Jos Sipilä ja Soini ryhtyvät hallituskumppaneiksi, yksi asia on ainakin selvä: ”Suomen liittyminen Natoon ei tule kysymykseen sinä aikana”, FAZ kirjoittaa.
Dan Ekholm, Yle, Berliini