Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä keskustelee tämän viikon aikana muiden puolueiden puheenjohtajien kanssa vaalien jälkeisestä poliittisesta tilanteesta. Ensimmäiset keskustelut on jo käyty ja niihin on varattu aikaa loppuviikkoon saakka.

Tapaamisten järjestystä ei kerrota julkisuuteen muun muassa siksi, ettei tässä vaiheessa haluta synnyttää minkäänlaista kuvaa Sipilän mahdollisista ajatuksista hallituspohjasta.

Joka tapauksessa keskusteluja jatketaan vielä ainakin torstaina, jolloin keskustan eduskuntaryhmän on tarkoitus järjestäytyä. Hallituspohjaan liittyviä uutisia ei kuitenkaan liene vielä tuolloin luvassa.