Tästä on kyse
Uhkailut, vaalimainosten tärvely, kampanjoiden häiriköinti ja jopa suoranainen fyysinen lähentely näyttävät olevan kampanjaa käyvien eduskuntavaalien ehdokkaiden arkea. Suinkaan kaikki ehdokkaat eivät kuitenkaan halua kertoa kokemuksistaan nimellään.
Poliisin mukaan ilmiö on edelleen marginaalinen eikä se ole juuri lisääntynyt viime vuosina. Syynä saattaa olla se, että kaikkea häiriköintiä ei ilmoiteta poliisille.
Useampi Yle Pohjois-Karjalan tapaama ehdokas kuitenkin kertoo toisenlaisesta todellisuudesta.
Vihreiden ehdokas, joensuulainen Ali Giray kertoo, että hänen vaalikampanjansa joutui tuhotöiden kohteeksi.
– Lähes kaikki Joensuun ympäristön kadunvarsimainokset olivat maassa, osa oli jopa kadonnut. Lisäksi näistä tukijaravintoloita eräästä oli tuhottu terassi ja toisesta oli maalattu tummalla spraymaalilla ikkunat. Luultavasti vaaleista ja näkyvyydestä johtuvaa vahinkoa aiheutettu.
"Lastes myötä tuut oppimaan"
Perussuomalaisten joensuulainen ehdokas Jussi Wihonen joutui tuntemattoman uhkailijan tulilinjalle.
Kohteena olivat ehdokkaan lisäksi myös tämän perhe. Suorasanaiset tekstiviestit tulivat samasta matkapuhelimesta. Numero on joko prepaid tai salainen. Yle Pohjois-Karjala ei saanut numerosta vastausta.
Tässä kaksi esimerkkiä Jussi Wihosen saamista tekstiviesteistä:
Vitun fasisti, tuut kokemaan jotain mitä et oo voinu kuvitella ikinä tapahtuvan, lauantaihin. Lähetetty 17.4 klo 2.01
Et muuten mee soinin linjojen mukaan, oot karmee rasisti. Lastes myötä tuut oppimaan. Lähetetty 11.4. klo 0.09
– Joku on lähettänyt tällaisia tekstiviestejä joissa on uhataan lapsia ja minua. Se, että lapsia sotketaan tähän on tietysti täysin asiatonta, eihän heillä ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.
– Puoluetoimistosta on saatu ohjeet että tällaiset ilmoitetaan Suojelupoliisille. Sen olen tehnyt.
– Ei tämä suorastaan pelota, mutta se, että poliitikkoja uhkaillaan, siihen täytyy suhtautua vakavasti, pohtii Wihonen.