Urheiluvaikuttaja Hjallis Harkimo eteni komeasti eduskuntaan, kun hän keräsi 11 354 ääntä kokoomuksen ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.
Harkimo sanoo, että urheiluasioiden ajaminen eduskunnassa on yksi tärkeimpiä asioita.
- Leena (entinen vaimo Leena Harkimo) on ollut liikuntaneuvoston puheenjohtajana, ja häneltä saan hyvää tietoa ja briiffausta. Niillä on hyviä ohjelmia ja muita, mitä he ovat jo tehneet, että nuoriso saadaan liikkumaan. Sitä työtä pitää vain jatkaa siellä. Se on tärkeä asia.
Harkimo aikoo ajaa eduskunnassa myös yrittäjien asioita.
- Yrittäjät ovat ainoita, jotka pystyvät luomaan meille työpaikkoja Suomeen. Siellä on paljon sellaisia asioita, joita pitää parantaa, esimerkiksi irtisanomiset ja työhönotot. Myös valtion talous pitää saada kuntoon. Se on jokaisen intressissä, Harkimo sanoo.
Hän ei näe mitään estettä sille, etteikö kokoomus voisi jatkaa hallituksessa. Harkimo ei kuitenkaan ota kantaa siihen, onko hänellä kiinnostusta hallitukseen.
Se on kuitenkin varmaa, että hän aikoo jatkaa jääkiekkoliiga KHL:ssä pelaavan Jokereiden hallituksen puheenjohtajana.
- Samalla tavalla olen hallituksen puheenjohtajana. Meillä on toimitusjohtaja, joka hoitaa päivittäisen työn.