Digivaalit-hankkeen tutkijat analysoivat lähes 200 000 vaalitwiittiä. Aineiston perusteella aihetunnisteista eli hashtageista on tullut keskeinen kampanjointimuoto; Twitterissä oli ehdokkaita jo kaksinverroin viime eduskuntavaaleihin verrattuna. Koko Suomi ei kuitenkaan vielä ole hurahtanut sosiaaliseen mediaan, ehdokkaista vain alle tuhannella oli Twitter-tili ja eniten twiittejä lokakuun ja vaalien välisenä aikana satoi bittiavaruuteen Helsingin ja Uudenmaan vihreiden ja kokoomuksen leireistä.

Lisääntyneedestä digivilkkaudesta huolimatta uusien äänestäjien tavoittaminen on vielä hakusessa. Tutkijoiden mukaan etenkin sekä Twitterissä että Instagramissa aktiiviset vihreät erottuivat omana kuplanaan, joka viestitteli enimmäkseen keskenään.

Lähes jokaisella puolueella, samoin useilla ehdokkailla, oli oma kampanjahashtaginsa. Suurimman osan viesteistä kirjoittivat kuitenkin muut kuin ehdokkaat itse; äänestäjät, etujärjestöt ja mediatyöläiset.

Tutkija Salla-Maaria Laaksosen mukaan aihetunnisteiden ympärille rakennettiin monissa kansalaisjärjestöissä ja tiedotusvälineissä kampanjoita, joihin ehdokkaita maaniteltiin sitoutumaan; #koulutuslupaus, lasten- ja nuortenjärjestöjen yhteinen #huoneentaulu sekä #energiaremontti2015.

Yleisten #vaalit2015 ja #politiikka-tunnisteiden yhteydessä käytettiin eniten puolueisiin viittaavia aihetunnisteita. Niiden lisäksi puhuttivat #talous, #työ, turvallisuuspolitiikka eli #turpo, #vaalikoneet sekä #sote.