Mika Lintilä sai jännittää vaalien tulosta jonkin aikaa ennakkoäänien laskennan jälkeen.
– Tilanne mukaili edellisvaalien tilannetta. Olin ennakkoäänien jälkeen vielä viivan alapuolella, mutta sitten varsinainen vaalipäivä nosti ylös. Olihan odotettavissa, että vaali menee tiukaksi. Harmittavintahan on se, että odotimme, että vaalipiiristä otetaan kaksi lisäpaikkaa. Nyt tuli vain yksi, ja se omalta osaltaan teki kisasta vielä entistä tiukemman.
Jytkyn jatko yllätti
Lintilän mukaan eniten vaaleissa yllätti se, että perussuomalaisten kannatus jatkui niin kovana, kuin jatkui.
– Keski-Pohjanmaalla heidän kannatuksensa kampanjan aikana kentillä ei tuntunut mitenkään kovalta. Valtakunnallisestihan kisa kääntyi tilanteeseen keskusta vastaan muut, käytiin kisaa siitä kuka on kakkonen. Siitä mikä olisi puolue, joka vetäisi Suomea uuteen suuntaan, ei puhuttu.
Kun keskustassa ryhdytään jakamaan ministerin posteja, oletko osallisena?
– Nyt ryhdytään katsomaan hallituspohjaa ja sen jälkeen tekemään hallitusohjelmaa. Kun Säätytalolla on saatu ohjelma aikaan, ruvetaan katselemaan valtioneuvoston jäseniä.
Se on sitten Sipilän kädessä, ketkä hallituksen jäseniksi tulevat. Jos puheenjohtaja kutsun esittää, ollaan valmiit myös kutsuun vastaamaan, sanoo viidennen kerran eduskuntaan noussut Mika Lintilä.