– Kun ison vaalipiirin kaupunki on iso, sillä on merkitystä, että sieltä on oikea ja hyvä ja riittävä määrä kansanedustajia, vaaleissa 1422 ääntä kerännyt Mäkinen. Hänen äänimääränsä romahti neljän vuoden takaisesta noin 4600:sta alle puoleen.

Suurimpina syinä putoamiseensa Mäkinen pitää henkilökohtaisia virheitään. Myös puolueen sisäiset riidat vaikuttivat asiaan.

– Eniten on syytä katsoa peiliin. Korostan kuitenkin, että olen saanut paljon palautetta siitä, että Vantaalla on tehty kovia päätöksiä talouden tervehdyttämiseksi ja palvelujen säilyttämiseksi.

Mäkinen sanoo nauttineensa kansanedustajan työstä.

– Se oli mielekästä, uusmaalaisten eduksi tehtävää työtä.

Nyt hän sanoo jatkavansa kaupunginhallituksen johdossa ja tekevänsä työtä enemmän ja aktiivisesti Vantaalla. Puolueen kähinät on sovittu ja kaupungissa on "hyvä meininki" päällä. Kesällä avataan kehärata ja pidetään asuntomessut.