Kiinnostava kysymys on metropolipolitiikan kohtalo seuraavan hallituskauden aikana. Kahden edellisen hallituksen aikana pääkaupunkiseudun aluekehittäminen oli kotimaan politiikan keskiössä niin vahvasti, että sanotaan jopa kokoomuksen riveistä kuullun epäilyjä sen järkevyydestä.
Metropolin ulkopuolella asuu edelleen noin neljä miljoonaa suomalaista, ja se näkyi vaalien lopputuloksessa. Pohjoisen vaikutusvalta ei ole aikoihin ollut näin vahva. Keskustan 49 -henkisestä eduskuntaryhmästä peräti 13 tulee Pohjois-Pohjanmaan tai Lapin vaalipiireistä. Puhumattakaan, että samoilta kulmilta tulee myös puolueen puheenjohtaja ja tuleva pääministeri.
Metropolipolitiikka vs. aluepolitiikka
Jos pohjoisen keskustalaisten vaikutusvaltaa laventaa Vaasan ja Savo-Karjalan vaalipiireihin, nousee edustajien määrä jo 24:ään. Puheenjohtaja Sipilän pohjoista tukeville näkemyksille luulisi olevan tukea ainakin omassa ryhmässä.
Tämän lisäksi vaalien hopealle viime metreillä nousseet ja mahdollisesti hallitukseen nousevat perussuomalaiset vahvistavat pohjoista edustusta neljällä kansanedustajalla, ja Vaasasta ja Savo-Karjalasta tukea on tulossa kuudella edustajalla. Tämän voi olettaa näkyvän politiikan painotuksissa seuraavalla hallituskaudella.
Syrjäyttääkö aluepolitiikka siis metropolipolitiikan neljäksi vuodeksi ja muuttuuko pisararata koko maan tieinvestoinneiksi? Näin vaalien "dagen efterina" se näyttää jopa todennäköiseltä.
Kirjoittaja on Yle Lapin toimittaja