Helsingissä osa nykykansanedustajista luovutti suosiolla ja neljä menetti paikkansa. Heidän joukossaan olivat Päivi Lipponen (sd.), Paula Lehtomäki (kesk.) ja Johanna Sumuvuori (vihr.).

– Muutokset Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireissä olivat lopulta sittenkin pieniä. Vihreät ottivat Helsingissä vaalipiirin lisäpaikan, muuten tilanne säilyi siellä entisellään, toteaa Ylen vaaliasiantuntija Ville Pernaa.

Hillitty muutos Uudellamaalla

Pernaa ei pidä kokoomuksen ja SDP:n tappiota ja toisaalta keskustan ja RKP:n voittoa Uudellamaalla kovin merkittävänä.

– Kahden paikan muutos suuressa vaalipiirissä ei ole mikään maanvyörymä. Suurin yllätys oli, että muutokset olivat pienempiä kuin odotettiin, hän tokaisee.

Nuoret naiset ääniharavina

Helsingissä ääniharavan paikan otti toisen kauden kansanedustaja Jaana Pelkonen, kok. Ilmiö on tyypillinen koko maassa.

– On kovin mielenkiintoinen ilmiö, että monessa vaalipirissä ääniharava on nimenomaan nuorehko nainen, tuumaa Pernaa.

Hän nostaa esille myös RKP:n puheenjohtajan Carl Haglundin, jonka saama yli 21 000 äänen saalis on pienen puolueen edustajalle kova.

Antti Rinteen 12 000 äänestä hän tokaisee: Ei se ole mikään vedenpaisumus.

Keskustan läpimurtoa ei vieläkään

Keskusta ei vieläkään lyönyt itseään läpi Helsingissä vaan menetti yhden kansanedustajan paikan. Uudellamaallakaan se ei ole suurten puolueiden joukossa.

– Jos haluaa maalata synkkiä pilviä Helsinkiin ja UUdellemaalle, niin kyllähän ne löytyvät siitä, että keskusta on maan suurin ja perussuomalaiset toiseksi suurin ja sekin on maakuntien puolue, pohtii Pernaa.