Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä yltyivät kehumaan toisiaan neljän suurimman puolueen puheenjohtajien yhteishaastattelussa Pikkuparlamentissa.

Soinilta kysyttiin, miksi tuloslaskennassa johdossa oleva keskusta on kyennyt hyötymään oppositioasemastaan enemmän kuin perussuomalaiset, joka on tuloslaskennassa tällä hetkellä neljännellä sijalla.

– Se edellinen tulos oli niin huono, ja heillä on nyt hyvin kelvollinen puheenjohtaja. Johto on aina vastuussa, Soini arvioi.

Hämmentyneen oloinen Sipilä vastasi kohteliaisuuteen.

– Perussuomalaiset teki aivan hurjan tuloksen edellisellä kerralla ja jos pääsevät lähelle sitä, niin se on kyllä hieno suoritus, että vakiinnuttaa asemansa neljän suuren joukossa, Sipilä sanoi.

– Onnittelut siitä Timolle jo tässä vaiheessa, Sipilä jatkoi.

Kaikki puheenjohtajat olivat vielä puoli yhdeksän aikaan haluttomia julistamaan voittajia tai häviäjiä

– Odotetaan ihan rauhassa ja maltilla. Tässä on vielä pitkä ja jännittävä ilta tulossa. Me teimme aika kovan loppukirin, toppuutteli kolmannella sijalla olevan kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb.

Rinteen mukaan tulevissa hallitusneuvotteluissa tarvitaan luottamusta, yhteistyötä ja sitoutumista hallitusohjelmaan.

– Katsotaan nyt millainen tämä vaalitulos tulee olemaan, ja sitten sen pohjalta lähdetään miettimään, Rinne sanoi.